Maakunnan kehittäjä

 

Pirkanmaan liitto edistää verkostomaisesti alueen henkistä ja taloudellista hyvinvointia. Toiminta-alueemme on Pirkanmaan 22 kuntaa.

Ajamme maakunnan, kuntien, väestön ja elinkeinoelämän etua. Olemme maakunnan eri vaikuttajatahojen keskeisin yhteistyöorganisaatio – pöytien kattaja ja yhteistyön edistäjä - monenlaiselle toiminnalle. Teemme muutosta yhdessä.

Vastaamme yleisestä aluepoliittisesta suunnittelusta ja ohjelmista. Huolehdimme ohjelmien toteutuksesta ja niihin liittyvistä kansainvälisistä yhteyksistä.

Liitto valmistelee yleispiirteisen maakuntakaavan, joka ohjaa jäsenkuntien tarkempaa kaavoitusta, valtion viranomaisten alueidenkäytön suunnittelua ja toteutusta maakunnassa.

Vastaamme alueen ennakointiyhteistyöstä sekä alueen innovaatiojärjestelmän kehittämisestä.

suomi